Tangle Teezer vs. luonnonharja

Mä muistan kun joskus vuonna 2011 ostin mun ekan (ja ainoan) Tangle Teezerin. Siitä asti oon käyttäny harjana pelkästään tuote ihmeellisesti takkuja setvivää harjaa, kunnes tänä keväänä havahduin. En ollut värjännyt mun hiuksia moneen vuoteen ja latvatkin olivat suht ookoo kunnossa, mutta jostain syystä latvoja piti leikata todella usein ja hiuksia katkeili tosi paljon.
Törmäsin sitten muutamassa blogissa samaan ongelmaan, joista monet olivat ratkaisseet vaihtamalla luonnonharjaan. Ja eikun testiin!


Sain siskolta synttärilahjaksi tämän Iberon Eco friendly -luonnonharjan ja olen siis kesäkuun puolesta välistä käyttänyt vain tätä ja leveää hiusharjaa pahempiin takkuihin. Ja voi pojat mikä ero aiempaan!
Hiuksia ei irtoile yhtä paljon kuin Tangle Teezerillä harjatessa, ja katkenneiden hiusten määrä on hyvin vähäinen. Ja tähän pyrittiinkin.


Tein testin: harjasin toisen puolen tukasta Teezerillä ja toisen luonnonharjalla. Yritin kuvata tuloksia, mutta minulla ei ollut mustaa pöytää tai alustaa, jotta olisitte nähneet paremmin. ('Toisin sanoen en harjatessa edes tajunnut ettei mun vaaleat haituvat erotu vaalealta pöydältä.)
Mutta oikealla kuvassa on luonnonharjalla harjatessa irronneet ja vasemmalla Tangle Teezerillä. Vasemmalla puolella oli noin 3 isoa irronnutta hiusta, toisella puolella yksi (vai kaksi, en muista enää). Suurin ero oli kuitenkin katkenneissa hiuksissa. Tangle Teezerillä katkesi ainakin neljä kertaa enemmän hiuksiakuin luonnonharjalla harjatessa ellei enemmänkin!!


Tiedän, että monet vannovat Tangle Teezerin nimeen, sillä pitkiä ja paksuja hiuksia on vaikea saada takuttomaksi muulla. Mutta jos kaipaat jotain muuta vaihtoehtoa, etkä halua katkoa hiuksiasi niin suosittelen ehdottomasti harjan vaihtamista. Oma tukkani on ainakin paljon paremmassa kunnossa, eikä latvat näytä enää hiirenhänniltä.

Ei kommentteja

Iso kiitos kommentistasi! <3