Jumittaako?

Niskat nimittäin. Mulla jumittaa ja pahasti, ja sen takia aattelin avata sekä jumiutuneet hartiat että tämän vaivan teillekin.

Mulla on ollut niska- ja hartiaseudun ongelmia lukioikäisestä alkaen. Tiedän että osittain ongelmat johtuvat mun ryhdistä eli lähinnä mun vatsa- ja selkälihasten "huonoudesta". Tällä hetkellä pahempi puute on varmasti selkälihaksissa. Kun ryhti ei oo kunnossa, ei oo myöskään hartiaseutu. Kun istuu päivät pitkät lysyssä, käy varmasti paikkoja kolottamaan tai vaikkei eroa juuri huomaisikaan, rupeaa lihakset kuitenkin jäykistymään ja luutumaan kiinni esimerkiksi solisluihin.

Mulla on ollut sellanen hyvä tuuri, että meidän äidillä on hierojan koulutus sekä hierontapöytä, joten niskojen hierominen oli suht iisiä. Jossain vaiheessa kun hartiat olivat kipeimmillään, taisimme hieroa ne kerran viikkoon, joskus ehkä kahteenkin. Kun muutin pois, taisivat elintavatkin parantua, sillä hierontaa tarvitsin noin kerran puolessa vuodessa. Nyt kun olen istunut taas koneella kirjoittelemassa blogia, tekemässä kouluhommia ja katselemassa televisiota, ovat hartiatkin alkaneet painua lysyyn - salitreeneistä huolimatta.

Mulla on yleensä jumissa pitkät selkälihakset (jotka ovat molemmin puolin selkärankaa), epäkäslihakset, näillä näkymin myös syvällä olevat lavankohottajalihakset. Sen lisäksi kallonpohjalihakseni ja kaulalihakseni ovat satunnaisesti jumissa. Eli lähinnä melkein kaikki hartiaseudun lihakset. Mutta mitä se haittaa, että hartiat ovat jumissa ja ryhti on huono?? Mulle ja varmaan aika monille muillekin hartiaseudun jäykkyys aiheuttaa yleensä päänsärkyä. Mullekin se on yleisin vaiva, joita nää jäykät lihakset aiheuttaa. Mut sen lisäks oon joutunut nyt parin vuoden aikana sairaslomalle jo kahteen kertaan näiden hartioiden aiheuttamien vaivojen takia.

Ekalla kerralla käänsin aamulla päätäni ja lihakset yhtäkkiä jäykisty ja veti mun pään lukkoasentoon. Tääkin on varmasti käynyt monille, joilla on niskavaivoja. Mutta mä en saanutkaan enää käännettyä mun päätä takasin, vaan se jäi kallelleen ja vinoon. Tän kanssa mentiin sit työterveyslääkärille, ulkomaalaselle lääkärille, joka vaan käski "kääntää pään takas paikalleen". No eihän sitä saakeli millään saanut kun lihakset oli niin jumissa. En saanut lihasrelaksantteja, jota meiän äiti oli ehdottanut että kysäisisin. Onneks jumitus hellitti vuorokauden kuluessa, ja sain käännettyä pään takaisin paikalleen.


Sitten tää toinen kerta, jonka takia olin siis tämän viikonlopun sairaslomalla. Heräsin torstaiaamuna normaalisti ja yritin kääntää kylkeä vielä makoillessani sängyllä. En pystynyt kuitenkaan jäämään kyljelleni kovin pitkäksi aikaa, sillä päässä kävi pyörimään suhteellisen pahasti. Koko päivän oli pientä pahoinvoinnin tapaista, vähän kun olisi tulossa kipeäksi. Noh ei mitään sen pahempaa kuitenkaan. Perjantaina sama pyörrytys jatkui, ehkä hivenen voimakkaampana. Aamusta yritin käydä tekemään vatsalihastreeniä, mutta käydessäni makuulle alkoi huone taas pyöriä silmissä. Ihan samalla tavalla kuin silloin kun yrität mennä liian kovassa humalassa nukkumaan.

Kävin sitten etsimään tietoa netistä, mistä kaikesta huimaus voi johtua, mulla ei kuitenkaan ikinä ole huimaus jatkunut useampaa päivää putkeen, eikä näin voimakkaana. Löysin terveyskirjaston sivuilta muutamia sopivia diagnooseja ja yhdessä kehotettiin tekemään liikesarja asentohuimauksen helpottamiseksi. Tein tämän Epleyn manööverin, jossa tarkoituksena on siis poistaa korvasta sakka, joka häiritsee tasapainoelimen toimintaa. Liikkeet ikäänkuin provosoivat huimausta. Puolet tehtyäni alkoi huone pyörimään kovaa ja sänky keinua allani, jotta minun täytyi puristaa käsilläni sängyn reunaa ja pitää silmäni kiinni. Tämän jälkeen tein liikkeet loppuun, mutta järkyttävän huono olo iski päälle ja sain oksennusrefleksin, mitään kuitenkaan oksentamatta. Oloni oli kuitenkin ihan järkyttävän huono, joten päätin käydä lääkärissä ja ottaa sairaslomaa. Lääkäri totesi kaiken mitä olinkin osannut odottaa: hyvälaatuinen asentohuimaus (kestää keskimäärin 10vkoa), syynä luultavasti jäykät niskat ja mitään vakavaa ei siis ole kyseessä. Sain lähetteen fysioterapeutille ja tämän sairaslomaviikonlopun aikana äitini hieroi niskani sekä kaulalihakseni (jotka kiinnittyvät muuten korvaan, eli saattavat olla tämän kaiken takana).

Halusin kertoa teille tämän "sairauskertomuksen" ja varoittaa sillä niitä, jotka liikkuvat liian vähän, istuvat paljon tai omaavat geenit huonoihin hartiaseudun lihaksiin. Pienestä asiasta voi kasvaa iso ongelma, ja täytyy sanoa ettei tällaisten sairaustapausten takia ole kiva olla töistä sivussa. Puhumattakaan siitä, millainen olo näistä tulee. Ja tosissaan iälläkään ei ole näköjään tässä kohtaa mitään merkitystä. Mulla siis 17-vuotiaasta asti ollut näitä ongelmia. Joten älkää oikeesti jääkö yksin näiden vaivojenne kanssa - mitä tahansa ne onkaan - vaan yrittäkää aina tehdä asioille jotain. Mikään ei saa viedä meiltä terveyttämme, ei vielä tässä iässä!

2015!

HEllo hello hello! Ja hyvää alkanutta vuotta kaikille :) En oo päivittänyt täällä vähään aikaan, vietin valmistumisen jälkeen lähes poikeuksetta kaiken ajan meikäläisillä. Taisin parin viikon aikana käydä vain pariin otteeseen kotona. Nuorten jääkiekon MM-kisat tuli katsottua nyt viimeisimpänä (IHANAA LEIJONAT IHANAA), jouluruoat on syöty ja raketit ammuttu (huippu uusvuosi oli tytsyt!!). Nyt alkaa olla paluu arkeenkin tehty. Yleensä näin tammikuun alussa on tarkastellut tulevaa vuotta ja ottanut muutamia tavotteita itselleni. Tämä vuosi näyttää pitkästä aikaa siltä etten tiedä mitä se tuo tullessaan, joten tavoitteet jää tekemättä. Tänä vuonna yritän vain elää omaa elämääni, tavoitella unelmia ja yrittää piirun verran enemmän. Siinä muutama tavoite tälle vuodelle!

Viime vuosi ei täyttynyt kaikkien tavoitteideni osalta, mutta paljon tuli myös saavutettua. Ajattelin kerrata nyt teidän kanssa mun viime vuotta, ja sitä kaikkea mitä kerkesi tapahtua.

- Muutin ensimmäiseen omaan kämppään. Tai oikeastaan ensimmäiseen asuntoon, jossa asun yksin. Tosissaan olen ollut nyt yli vuoden sinkkuna, joten elämä pakotti mut ottamaan ekan kerran ittestäni vastuuta ihan tosissaan. Paria ekaa viikkoa lukuunottamatta tää on ollut ihan mukavaa.

- Olin 100 päivää juomatta alkoholia. Tää ei tavallaan ollut mulle niin iso juttu, sillä oon aina pystynyt lähtemään kavereitten kanssa baariin vaikka oisinkin ollut ite selvinpäin. Silti jotenkin oon itestäni tän takia tosi ylpeä, ja oon melkein miettinyt että vois kokeilla vähän pienempänä jaksona myös tän vuoden puolella. Toimii hyvänä detox-kautena ainakin.


- Yks asia minkä olin itelleni pienenä luvannut oli etten ikinä laskettele. Lähin kuitenkin äitin ja veljen mukaan huhtikuussa Tahkolle, kun mulla ei ollut muutakaan tekemistä ja kokeilin siellä ensimmäisen kerran ikinä lumilautaa. Olin koko reissun kylläkin lasten mäessä, mutta oon ylpee et ees kokeilin. Normaalisti oisin nimittäin jättänyt todellakin väliin, koska en osaa.

-Sain uuden työpaikan Kookengästä. Työporukka on tosi mukava, ja vaikka tiedän että se ei ole mikään unelmieni ammatti on siellä kuitenkin ollut kivaa työskennellä. Saa nähdä mitä tää vuosi tuo tullessaan työrintamalla.


- Veli pääsi ylioppilaaksi ja nuorempi sisko ripille. Kesä oli täynnä juhlia. :)

- Vuoden ainoa ulkomaan reissu oli Tallinnaan S:n kanssa. Oli lämmintä ja muutenkin hyvä päivä. Parhaat sushit saa muten Tallinnasta!

- Kesän festarit jäi kiertämättä, mutta sen sijaan kävin viime vuonna klubikeikoilla enemmän kuin ikinä: JVG, Sanni, TippaT, Teflon Brothers. Musiikki on parasta ja livemusiikki vielä parempaa! <3

Summer bucket list 2014

- Sain pidettyä yllä edes jonkinlaista kuntoa, ja hommasin jopa salikortin. Tää urheilukärpäsen purema on vaikuttanut pikkuhiljaa viimesen parin vuoden aikana, ja toivottavasti tunne on tullut jäädäkseen.

- Minusta ja blogista tehtiin juttu paikalliseen lehteen. Suuri kunnia, sillä tää ei oo kuitenkaan mikään iso blogi. Lisäksi aloitin tekemään videoita Youtubeen.


- Tein opinnäytetyöni. Alkuvuodesta suunniteltiin, kesän alussa toteutettiin toiminnallinen osuus ja syksyllä sain raportin viimein kirjoitettua. Pitkään siinä sinällään meni, vaikka itse työn puhtaaksi kirjoittamiseen käytin vain kahdeksan päivää. Pitikin venyttää sitä kirjoittamista!

- Valmistuin markkinoinnin tradenomiksi joulukuussa vähän ennen joulua. Isoin saavutukseni viime vuonna!!

Näiden lisäks koko vuosi oli täynnä muitakin ihania tapahtumia. Olen niin kiitollinen omasta lähipiiristäni, sen tärkeys korostui viime vuonna todella. Love you all! *pus*