Mikä Bullet Journal?

Täällä Starboxissakin on vilahtanut muutama bullet journalista kertova postaus (Katrin Juosten Kulmilla -blogissa ja Jennin Love my Life -blogissa). Luin bujoista kertovan Helsingin Sanomien jutun viime vuoden lopussa ja muutaman kuukauden ajatus omasta bullet journalista kummitteli takaraivossa. Helmikuussa ryhdyin tuumasta toimeen ja loihdin vanhaan ruutuvihkoon oman versioni tästä päivärikirjan ja kalenterin yhdistelmästä. Ajattelin ensin testata sitä vanhaan vihkoon, jotten turhaan ostaisi kalliimpaa varsinaista bujokäyttöön tarkoitettua vihkoa, ja lopettaisi kuukauden jälkeen kyllästyessäni.



KENELLE

Bullet Journal sopii järjestelmällisille ja/tai visuaalisille ihmisille. Tyypeille, jotka tykkäävät piirtää, luoda jotain omaa. Jotka tykkäävät kirjoittaa päiväkirjaa tai tehdä erilaisia listoja. Tai ihmisille, jotka tykkäävät askarrella tai tehdä käsillään. Eli aika monelle erilaiselle ihmiselle
Omasta bujosta saa tehdä juuri sen näköisen kun haluaa. Se voi olla visuaalisesti näyttävä taideteos. Tai minimalistisen yksinkertainen. Rönsyilevä tai simppeli. Ihan juuri sellainen kun käyttäjänsä haluaa.



MITÄ TARVITSEN

Perustarvikkeet ovat jonkinnäköinen vihko ja kynä. Voit käyttää ruutuvihkoa, viivoitettua muistikirjaa, vihkoja blancoilla sivuilla tai itse tarkoitukseen tehtyjä Leuchtturmeja pistesivuilla. Kynänä voi olla ihan lyijykynä, mustekynä, kuitukärkikynä, tusseja tai värikyniä. Tai vaikka kaikkia sekaisin (niin kuin mulla). Lisäksi sivuja voi koristella erilaisilla tarroilla tai teipeillä. Tai mikset leikkaisi lehdestä inspiroivaa kuvaa ja teippaa sitä sivulle. Tai liimaa. Ihan miten haluat.



MITEN TOIMII

Perusidea on käyttää vihon alussa jonkinnäköistä sisällysluetteloa, johon lisätään sivuja sitä mukaan kun vihkoon tulee sisältöä. Jos esimerkiksi päätän kesken kuukauden kalentereideni, että haluan tehdä listan kesälomasuunnitelmistani, niin teen listan seuraavalle tyhjälle sivulle ja merkkaan sisällysluetteloon, miltä sivulta lista löytyy. Lisää myös sivunumerot vihkon alareunaan.



Bujon alkuun lisäsin Year login eli vuosikatsauksen. Lisään sinne tapahtumia ja tulevia menoja sitä mukaa kun niitä ilmestyy. Myöhemmin kun aloitan tehdä kyseisen kuun kalenteria vihkoon, siirrän tästä näkymästä tapahtumat sen kuun kalenteriin.



Merkinnät-sivulla (engl. key) mulla on tuommonen taitettava lappu, jonka saa otettua tarvittaessa esiin ja tarkistettua siitä mitä mikäkin merkintä tarkoittaa. Mulla on erilaiset merkintätavat tehtäviin, muistiinpanoihin, syntymäpäiviin yms. Tämä helpottaa kummasti sitä, että näkee mitkä asiat on vielä tekemättä tai ettei syntymäpäivät huku muiden tehtävien asioiden sekaan.



MISTÄ IDEOITA

Itse olen ottanut paljon ideoita muilta ja joko suoraan matkinut tai tehnyt niistä omia versioita. Muutaman viikon jälkeen mulle alko tulla kans paljon omia ideoita vihkoa täyttäessä. Tykkään visuaalisesti kauniista mutta toisaalta suht minimaalisesta tyylistä ainakin kalenterisivuilla. Välillä kuitenkin pieniin koristeluihin haluaa jotain tiettyjä ja sitten onkin hyvä etsiä ideoita eri paikoista.
Itse etsin paljon kuvia ja ideoita Pinterestistä, Instagramista, Facebookin Bullet Journal Suomi -ryhmästä, muista blogeista ja Youtubesta. Laitan tähän muutaman linkin:



Voi testata erilaisia layouteja kalenterisivuillesi. Tai erilaisia teemoja. Mulla on nyt maaliskuussa tommonen luontoteema.



Voit merkata kalenterin sivuille millainen sää on ollut, tai mihin asti olet nukkunut. Itse tykkään "kuvittaa" sivujani erilaisilla quoteilla. Yhtään niistä en ole katsonut valmiina mistään vaan olen törmännyt niihin jossain ja lisännyt sen viikon/päivän kohdalle. 
Pienet virheetkään ei haittaa. Tossa oikeenpuolimmaisessa kuvassa jouduin lisäämään toisen pensaan, johon kirjotin oikean viikon. Toinen vaihtoehto on tehdä lyijykynällä ja vasta sen jälkeen tussata päälle, jos haluaa.



Mä käytän bujossani myös paljon erilaisia trackereita. Seuraan paljon olen yössä nukkunut, paljon juon päivän aikana ja maaliskuussa tein tuon Habit trackerin ja Kiitollisuus-sivun. Siihen voi merkata juuri ne jutut joita haluat siinä kuussa seurata. Maaliskuulle tein myös vatsalihashaasteelle ja kyykkyhaasteelle omat trackerit.
Bujoon voi harjoitella erilaisia kirjotustyylejä tai piirtämistä. Jotkut varaavat tätä varten ihan omia sivujaankin. Vain taivas on rajana!
Onko teillä jo omat bujot käytössä tai tarkoituksena sellainen väsätä?

Ei kommentteja

Iso kiitos kommentistasi! <3