Herkullisten kristallipullien ja vaniljakastikkeen ohje

Mulla on pidemmän aikaa tehnyt mieli leipoa pullia. Olin löytänyt kaapista nimittäin muuttaessani (poikakaverini) pullajauhoja ja niitähän ei tuolta kaapista oikein muuten saa pois kuin leipomalla. (Mulla on muutenkin siellä jo normivehnäjauho, ruisjauho, gluteeniton jauho ja talkkunajauho.) Sen lisäksi oon nyt törmännyt Facebookin Leivotaan-ryhmässä useamman kerran kristallipullien ohjeeseen. Joten ei auttanut muu kuin leipoa! Huomatkaa muuten että noissa pullajauhoissa on valmiiksi lisättyä sokeria, joten jos leivotte niillä niin vähentäkää hieman ohjeessa mainittuja sokerimääriä. 


Tein tossa pullataikinan ohjeessa olevan vaniljakastikkeen itse, koska olin laiska enkä jaksanut lähteä sen takia kauppaan. Toki voi käyttää valmiita kaupan vaniljakastikkeita.
Vaniljakastike:
2 dl maitoa
½ kananmuna
½ rkl perunajauhoja
1½ rkl sokeria
1½ tl vaniljasokeria
Vatkaa maito, muna ja perunajauhot kattilassa, kunnes munan rakenne on rikkoutunut. Kuumenna koko ajan hämmentäen kunnes seos sakenee ja pulpahtaa kerran. Älä anna kiehua! Siirrä kattila kylmään veteen, lisää sokeri. Hämmennä silloin tällöin, kunnes kastike on jäähtynyt. Lisää vaniljasokeri.
Pullataikina:
2 dl vanilla-vaniljakastiketta
1 dl vettä
¾ dl sokeria
½ rkl vaniljasokeria
½ rkl kardemummaa
½ tl suolaa
1 ps kuivahiivaa
n.6 dl vehnäjauhoja
0,5 dl Juoksevaa tai
50 g margariinia

Voiteluun:
½ dl Juoksevaa tai
50 g margariinia sulatettuna
1 dl hienoa sokeria
1 rkl vanilliinisokeria
Kuumenna vaniljakastike ja vesi reilusti kädenlämpöiseksi (+42 C). Lisää sokeri, kardemumma ja suola sekä osa jauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Lisää loput jauhot ja huoneenlämpöinen margariini. Alusta taikina tasaiseksi. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 30-40 minuuttia.(Annoin kohota puolet ajasta lämpimässä vesihauteessa.) Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja pyöritä siitä kaksi n. 25 cm pitkää tankoa. Jaa tangot yhteensä 12 osaan. Pyöritä palat pulliksi ( ne ovat pieniä) tai rullaa pitkäksi pötköksi ja tee pötköstä solmu. nosta uunipellille leivinpaperin päälle. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia. Paista pullat uunin keskitasossa 7-8 minuuttia.
Mittaa kulhoon kuorrutusta varten sokeri ja vanilliinisokeri. Sekoita.
Voitele kypsät kuumat pullat margariinilla ja pyörittele sokeriseoksessa.
Pullien ohje täältä ja vaniljakastikkeen täältä.

Ei kommentteja

Iso kiitos kommentistasi! <3