Valokuvaushaasteen toinen osa

Toinen osa valokuvaushaastetta on tässä edessänne. Tällä kertaa olin laittanut aiheet ylös kalenteerini, joten niiden suunnitteleminen ja ideoiminen oli paljon helpompaa. Kuvista tuli muutenkin mielestäni onnistuneempia kuin edellisviikolla. Tällä kertaa ajattelin kertoa enemmän itse kuvista.
6. Väri


Meiltä on kauhean vaikea löytää mitään kovin värikästä. Tuntuu että tähän teemaan piti saada jotain hyvin kirkasta ja intensiivisen väristä. Sitä oli tämä uusin meikkiostoni, beautyblender kopio Sokkarilta.
7. Symmetria


Symmetria oli helppo aihe. Nuo kaksi pientä taulua ovat muutenkin tuossa tauluhyllyllä ja lisäsin vain väliin yhden taulun. Meillä on kotona oikeastaan vain mustavalkoisia tauluja. Yhtäkään ei ole ostettu yhteenmuuton jälkeen.
8. Valo


Valo-teeman idea tuli vahingossa kun laitoin lukulampun päälle ja muistin millaisen kuvion se tekee kattoon. Tää on ehkä mun lempparikuva näistä. 
9. Varjo


Ensimmäinen idea mitä varjosta tuli mieleen. Tykkäsin noista seinätarroista kanssa tuossa vieressä. Seinä ei näytä niin tyhjältä ja tylsältä.
10. Seinä


Teemaa miettiessä ajattelin ensin meidän pikkumökin ulkoseinää, mutta aina kun olisin halunnut kuvata niin aurinko ei paistanut. Päätin siis kuvata meidän sisätilojen ainutta mielenkiintoista seinää tv:n takana. Ja noista valoista sai kivan lisän tuohon pintaan.
11. Aamu


Aamua varten mulla oli yks hyvä idea, mutta aamutohinoissani unohdin ottaa sen ja toinen kuvattava karkasi pelireissulle. Sen idean voin kuitenkin käyttää vielä myöhemmissä teemoissa, joten ei enempää siitä. Tässä kuitenkin aamukahvini, joka oli heti seuraava idea mielessä. Perus.
12. Kodikkuus


Meidän kotona mun mielestä kodikkainta on meidän olkkari/makkarissa. Täällä on jotenkin kodikkaat sävyt, materiaalit ja järkevä järjestys toisin kuin muualla kämpässä. Lempparipaikka on ehdottomasti illalla sängyssä kullan kainaloon käpertyen ja Frendejä katsellen. Terveisin viikonloppuleski, joka odottelee täällä miestä takaisin sieltä pelireissulta.
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! :)

Ei kommentteja

Iso kiitos kommentistasi! <3