IN MY SKIN

Niinkun oon maininnu täällä blogissa joskus, niin mullakin on eräänlainen sairaus, josta ajattelin tänään kertoa teille vähän enemmän. Kysessä ei ole mikään vakava, mutta varsinkin meille suomalaisille  suhteellisen yleinen sairaus: nimittäin atopia (noin neljäsosa suomalaisista sairastaa jotain atooppista sairautta). Lievimmillään se ilmenee kuivana ihona ja esimerkiksi taiveihottumana talviaikaan. Multa puuttuu elimistöstä filaggriini-proteiinia, jonka tehtävänä on estää viruksia, bakteereja ja mikrobeja pääsemästä elimistöön ihon kautta. Tämän lisäksi mun iho haihduttaa sen läpi  helpommin nestettä, joten vettä on myös tärkeä juoda.

"Atopia tarkoittaa perinnöllistä taipumusta herkistyä tavallisille elinympäristössä oleville allergeeneille. Atooppisia sairauksia ovat atooppinen ihottumaallerginen nuha ja allerginen silmätulehdus, ruoka-aineallergiat ja jotkin astmat. Atopiaa esiintyy erilaatuisina, ja monet suomalaiset sairastavat sen lievää muotoa."

"Atopia on jossain määrin perinnöllinen sairaus. Oireita voi lievittää ulkoisesti säännöllisellä perus- ja kortisonivoiteiden käytöllä. Pahimpia ihottumatapauksia voidaan hoitaa myös valohoidolla ja antibiooteilla. Sopivasti Suomen talveen ajoitettu lomamatka etelään voi myös helpottaa oireita huomattavasti."

Lainaukset Wikipediasta (<klick).


Mulla oli pienenä paljon ruoka-aineallergioita ja jonkin verran atooppista ihottumaa. Ala-asteella oireet alkoi pikkuhiljaa häviämään, ja yläasteella muistan jo syöneeni kaikkea ilman pelkoa allergioista. Pitkään aikaan en huomannut muita oireita, kuin satunnaista ihottumaa (jonka ajattelin johtuvan suklaa-allergiasta).

Kun abivuosi alkoi ja kirjoitukset sekä viimeiset kurssit painoivat päälle, niin kaikki stressi alkoi pikkuhiljaa lisäämään ihottumaa ja kutinaa. Lopulta kovat paukkupakkaset ja orastava burnout saivat ihottuman lehahtamaan jopa niin pahaksi, että mulla oli niskan iho auki, polvi- ja kyynärtaipeet ruvilla sekä käsien iho oli pahasti paksuuntunut jatkuvasta raapimisesta. Pääsin kuitenkin ihotautilääkärille ja valohoitoon, sekä sain liudan reseptejä eri perusvoiteisiin ja kortisooniin, joilla kutinaa helpotettiin ja ihoa autettiin parantumaan.

Sen kevään jälkeen oireet on olleet hyvin lieviä, tällä hetkellä pahinta ovat kovat pakkaset, jotka saa ihon kiristymään; urheileminen, kun hiki imeytyy syvälle ihoon ja kutisee sekä tavallinen suihkussa käynti, suihkugeeleistä on ihan turha haaveilla. Omistan tällä hetkellä varmaan yli 50 purkkia rasvoja, jotkut pahempaan kutinaan, toiset kuivemmille kohdille. Hirveän useasti en niitä enää ole tarvinnut, ainoastaan tämä talvi on saanut purkkivarastot hupenemaan aiempaa nopeammin. Atopia ei kuitenkaan ikinä katoa mihinkään, vaan se seuraa läpi koko elämän. Enkä tiedä milloin se seuraavan kerran pahenee vastaavanlaiseksi kuin lukiossa.


Monesti olen kuullut että "Lopeta se raapiminen!" ja "Tottakai voit lopettaa raapimisen, jos vain tahdot". Jos asia olisi vain niin yksinkertainen... Muiden on ollut usein vaikea ymmärtää, mitä atoopikko joutuu käymään läpi. Löysin sopivasti tähän liittyen viimeisimmästä Kauneus&Terveys-lehdestä artikkelin liittyen atopiaan liitettäviin 'myytteihin'. Ajattelin ne avata tähän teillekin, jotta pääsette paremmin perille mitä mä (ja muuta atoopikot) voin tehä ja mitä en.

ATOPIA: Totta vai Tarua

1. Atooppisesta ihosta on nostettu turha haloo. Mitä pienestä kutinasta.
TARUA. Joka neljäs suomalainen sairastaa jotain atooppista sairautta, kuten allergista nuhaa, astmaa tai atooppista ihottumaa. Eikä atooppisessa ihottumassa ole kysymys mistään pikkukutinasta vaan elämänlaatua haittaavasta vaivasta.
  Se lyhentää yöunia, ja huonosti nukutut yöt heikentävät jaksamista ja vaikuttavat mielialaan. Atooppinen ihottuma altistaa ahdistukselle ja masennukselle.
  Koska hikoilu pahentaa atooppisen ihon kuntoa, sairaus voi rajoittaa liikuntaharrastuksia.
  Atooppinen ihottuma vaikuttaa ammatinvalintaankin: esimerkiksi jatkuvaa käsienpesua vaativat työt eivät välttämättä sovi sitä sairastaville.

2. Ihottuma on itse aiheutettu vaiva. Huonosti hoidettu iho kärsii.
TARUA. Alttius sairastua atooppisiin sairauksiin on vahvasti perinnöllinen. Suomessa kuiva talvi-ilma ja pakkanen vahvistavat geenien vaikutusta.
  Elintavoilla tai ihonhoitotottumuksilla ei sairautta saa aikaan.
  Atooppista ihottumaa sairastavalla ihon suojakerros on rakenteeltaan heikompi kuin muilla. Siksi ihon läpi pääsee helpommin eri aineita. Siitä haihtuu myös kosteutta tervettä ihoa enemmän.
  Tällöin iho on kuiva ja herkkä, ja se tulehtuu ja hilseilee helposti. Ihoa voi poltella, ja raapimisen seurauksena se voi paksuuntua. Suurimmalla osalla atoopikoista ihottuma on lievää ja paikallista, mutta pahimillaan ihottuma peittää koko ihmisen päästä varpaisiin.

3. Jos on lapsena maitorupi, aikuisena kutisevat kädet.
TOTTA. Atooppinen ihottuma näkyy eri-ikäisillä eri paikoissa kehoa. Vauvoilla se tulee tavallisesti poskiin ja vartaloon, koululaisilla maitoruveksi kutsuttuna muotona taipeisiin ja ratsupaikkaihottumana reisien takapintaan. Aikuisella se kirjavoittaa myös kasvot, ylävartalon ja kädet.
  Taipumus atopiaan on elinikäinen, eli atooppisiin sairauksiin ei ole parannuskeinoa. Oireet voivat kuitenkin lievittyä iän myötä.
  Ihottuma voi pysyä poissa vuosia, mutta joskus lapsuudessa vaivannut ja teini-iässä rauhoittunut ihottuma palaa aikuisiällä takaisin. Niin voi käydä vielä vanhainkoti-iässäkin.


4. Atooppisen ihottuman näkee silmillä.
TOTTA. Lääkäri tekee diagnoosin ihon kunnon ja potilaan haastattelun perusteella. Mitään erityistä testiä ei ole.
  Jos lapsena on kärsinyt allergioista ja iho alkaa aikuisena kutista, voi itse epäillä sairastavansa atooppista ihottumaa.
  Asia kannattaa kuitenkin varmistaa ihotautilääkärillä, jotta saa oikean ja tehoavan hoidon. On nimittäin olemassa myös muita, joskus hieman samalla tavoin oireilevia ihosairauksia, kuten käsiekseema, kontaktiekseema ja taliköhnäihottuma.

5. Atooppista ihoa hoidetaan rasvaamalla. Mitä tuhdimpi rasva, sitä parempi.
TOTTA ja TARUA. Perusvoiteet ylläpitävät ihon omaa suojakerrosta. Ne riittävät harvoin ainoaksi hoidoksi, sillä yleensä iho on tulehtunut. Tulehdusta hoidetaan kortikosteroidi-, takrolimuusi- ja pimekrolimuusivoiteilla. Lääkevoiteita käytetään kuureina sekä tarvittaessa ylläpitohoitona kerran pari viikossa.
  Perusvoide tukee lääkevoiteiden tehoa. Lääkäri valitsee sen ihon kunnon mukaan, ja joskus paras voide löytyy kokeilemalla. Eräissä tutkimuksissa karbamidipitoiset perusvoiteet ovat vähentäneet aikuisilla lääkevoiteiden tarvetta.
  Pahoin tulehtunutta ihoa voidaan toisinaan joutua hoitamaan suun kautta otettavilla lääkkeillä ja valohoidolla.

6. Ruokavalio hillitsee ihottumaa.
TARUA. Atooppisen ihon takia ei tarvitse rukata ruokavaliota: ruoka-aineiden karsimisella ei ole tutkimusten mukaan vaikutusta ihon kuntoon.
  Eri asia on, jos ihmisellä on jokin ruoka-aineallergia. Toisin kuin atooppinen ihottuma, se aiheuttaa yleensä nopean, välittömän reaktion.
  Atooppinen iho oireilee kausittain. Tämän vuoksi moni yhdistää ruokavaliossa tekemänsä muutokset ihon parempaan kuntoon.
  Pikkulapsilla harkitaan allergiatutkimuksia, jos ihottuma ei tahdo hoidolla parantua.

7. Herkkä iho inhoaa ahkeraa pesua.
TOTTA: Yletön peseminen pahentaa atoopikon ihoa. Se heikentää ihon suojakerrosta, sillä atooppinen iho ei pysty tuottamaan riittävästi suojaavia rasvoja. Saunaan saa mennä ja suihkussa sopii käydä päivittäin, mutta siellä ei voi lutrata tuntikausia. Iholle tullut hiki pitää pestä pois.
  Vesi ei ole pahin peikko vaan saippuapitoiset ja vaahtoavat, ihon omaa suojaa liuottavat pesuaineet. Happamat pesunesteet eivät ole yhtä pahoja, kunhan ne eivät sisällä ihoa kuivattavaa natrium-lauryylisulfaattia. Perusvoiteella peseminen on hyvä vaihtoehto.


8. Stressi tuntuu iholla. 
TOTTA: Henkinen paine pahentaa atooppista ihottumaa, ja ihottuma aiheuttaa stressiä. Jos stressinhallinta on hankalaa, ei auta kuin tehostaa ihon hoitoa haastavassa elämäntilanteessa.
  Lomalla monen atoopikon iho voi paremmin. Lomakohteeksi kannattaa valita aurinkoinen kohde, sillä tutkimusten mukaan 95 prosenttia atooppisesta ihottumasta kärsivistä hyötyy auringonvalosta.
  Koska aurinkoon liittyy ihosyöpäriski, aurinkoa ei parane ahnehtia ja iho tulee suojata aurinkorasvalla.

9. Lemmikkieläimet eivät sovi atoopikon kotiin.
TOTTA ja TARUA. Atooppinen ihottuma ei estä lemmikkieläimen hankintaa. Mutta atooppista ihottumaa sairastavilla on muita enemmän astmaa ja allergioita, joten lemmikin ottoon liittyy riskinsä. Vaikkei oireita tai todettua eläinallergiaa ole, tilanne voi muuttua. Jos lemmikin ottaa, pitää aina olla varasuunnitelma. Toisaalta osalla ihmisistä elimistö voi siedättyä omalle lemmikille.

10. Atopia voi laittaa vaatekaapin uusiksi.
TOTTA. Tavoitteena on hoitaa atooppinen iho niin hyvään kuntoon, ettei se rajoittaisi elämää. Siinä ei onnistuta aina täysin. Silloin iho ei välttämättä siedä kaikkia kuituja, kuten suomenlampaan villaa.
  Puuvilla ei ole hyvä hikitreeneissä. Jos puuvilla kostuu, hiki jää iholle ärsyttämään. Tekniset alusasut päästävät hien lävitseen ja pitävät ihon kuivana. Vaatteissa voi olla ihoa ärsyttäviä väriainejäämiä, minkä vuoksi ne kannattaa pestä ennen ensimmäistä käyttökertaa. Pesuaineen kanssa saa olla tarkkana, sillä sen sisältämät hajusteet saattavat kutista iholla.

------------------------------------------------------------

Sellaisia myyttejä. Itselläni on ollut jonkin verran vaikeaa olla pitkiä aikoja koirien kanssa, joten olen luultavasti allerginen eläimille. Vaatteita ei ole tarvinnut ostaa nimenomaan atopian takia, äiti kyllä abivuonna osti silkkipyjaman rauhoittamaan yöllä kutisevaa ihoa. Uteliaana odotan, että miten käy ihon tänä keväänä kun oppari alkaa (ehkä joskus) valmistumaan, ja stressi valtaa mielen.

Toivottavasti postauksesta oli joillekin apua, jos itse tai läheisenne painii samaisten ongelmien kanssa. Tai jos ette aiemmin tienneet millainen ihosairaus atopia on, niin toivotaan että olette nyt hivenen viisaampia. :) Jos haluatte kysellä enemmän ko. aiheesta (tai oikeastaan mistä vaan), niin laittakaa ihmeessä kommenttiboksiin kysymyksiä! Vastailen niihin mielellään :)

2 kommenttia

  1. ootko reissannu paljon eteläisissä maissa? jos oot niin onko sulla siellä helpompi olla ilman iho-oireita? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon käyny aika usein tuolla välimeren maissa, ja siellä huomaa kyllä heti että helpottaa. Sama juttu kesällä! :) Ainoastaan jos on älyttömän kuuma ja hiki nousee pintaan niin iho alkaa kutisemaan. Joskus kylläkin hieman vähemmän ja joskus vähän enemmän..

      Poista

Iso kiitos kommentistasi! <3