Viikon asut

Olen joskus vanhaan blogiin tehnyt postauksen, jossa esittelin asuja joita oikeasti käytin. Enkä miettinyt ennen kuvien ottamista että mitäpä laittaisin päälle, tai että esittelenpä tämän uuden vaatekappaleen. Nyt tuli yhtäkkiä ajatus tehdä samanlainen postaus tänne viime viikon asukuvilla.

Maanantai
Töihin mennessä mietin usein enemmän mitä laitan päälle. Siksi näytänkin tässä yllättävän siistiltä. Nämä valkoiset housut halusin käyttää vielä kerran päällä ennen syksyn viileitä ilmoja.

Tiistai
Kävin aamusta AMK:lla moikkaamassa tämän hetkisiä markkinoinnin opiskelijoita. Ja sieltä suoraan töihin, joten asu oli taas suhteellisen siisti. Tuo musta poolo on ihan yksi tämän vuodenajan lemppareita.

Keskiviikko
Aamulla oli kylmä, joten valitsin lämpimän neuleen. Vaaleansininen on ollut nyt kyllä jotenkin lähellä sydäntä.

Torstai
Mulla oli aamulla töissä jotain ihan muuta päällä, en vaan muistanut kuvata. Iltapäivästä kävin kaverin kanssa kahvilla ja taas päälle valikoitui hieman lämpimämpi neule.

Perjantai
Torstai-iltana matkasin Joensuuhun ja perjantai menikin aika rennoissa vetimissä poikaystävän luona.

Lauantai
Lauantaiaamuna tulin takaisin Lappeenrantaan ja illalla juhlittiin kaverin läksiäisiä. Tuo glittertoppi on yksi lemppareista näin syksyn ja talven juhlissa.

Sunnuntai
Näytän juuri siltä, että edellisiltana on tullut juhlittua. Kävin porukoilla syömässä ja kaverin kanssa myöhemmin vaunulenkillä kummipoikaa nukuttamassa. Tuo punainen takki on muuten kirpparilöytö viime keväältä. Nyt tuli vihdoin tarpeeksi viileät kelit käyttää sitä.

Sellaiselta näyttää mun normaalit arkiasut. Tai yksi ihan juhla-asukin sieltä löytyy ja vastapainoksi kunnon vapaapäivälookit. Lisää arkisia asukuvia löytyy välillä mun snapista: anettekokko. Käykää seurailemassa jos kiinnostaa, tai muuten vaan haluutte seurailla mitä joka päivä puuhailen. Mitä muuten tykkäätte tän tyyppisistä postauksista? :)

Ei kommentteja

Iso kiitos kommentistasi! <3