Bloggaajien PANDORA-esittelyilta

*Kaupallinen yhteistyö Kello- ja kultasepänliike Sunisen kanssa. Ranneketju saatu.*


Jos se blogitauko olisi vihdoin saatu selätettyä!
Viime keskiviikkona meille Starboxilaisille tarjoutui tilaisuus päästä katsastamaan korumerkki PANDORA kello- ja kultasepänliike SunisellaLappeenrannan IsoKristiinassa. Oon itse nähnyt mainoksia joskus kyseisestä merkistä, mutta tarkemmin en ole ikinä tutustunut. Nyt oli siis hyvä sauma vähän ottaa selvää.


PANDORA on tanskalainen korumerkki, jolta löytyy niin korviksia, sormuksia kuin kaulaketjujakin. Suosituimpia tuotteita taitavat kuitenkin olla erilaiset ranneketjut, joihin mekin lähinnä illassa tutustuimme. Idea on jokseenkin sama kuin menneiden vuosien koruhitti Nominationilla, kerätään mieleinen ja omanlainen koru erilaisia paloja yhdistelemällä.


Saimme illan aikana kaikki omat ranneketjut ja niihin oli mahdollista halukkaiden ostaa heti erilaisia heloja, lukkopaloja tai välikappaleita. Paloja on satoja erilaisia, itse tutustuimme näistä vain murto-osaan (mm. joulun valikoimiin, jotka tulevat marraskuussa kauppoihin. Psst!). Testailin ensin itse mieleisiä paloja ja lopulta päätin olla käytännönläheinen ja ostin itselleni yhden lukkopalan, joka ei siis tipahda ketjusta kun sen avaan. Myöhemmin voin käydä sen ympärille kasaamaan mieleistä settiä. Halusin valmiiksi yhden palan, jotta koru sai vähän näköä.


Olen muutenkin nyt ajatellut siirtyä kaikista rihkamakoruista aitohopeisiin tai -kultaisiin, sillä niihin halpoihin koruihin saa upotettua kuitenkin suhteessa enemmän rahaa, kun aina joutuu olla ostamassa uusia edellisten pilalle menneiden tilalle. Monista halvoista koruista kun lähtee pinta kulumaan todella helposti, ja alta paljastuukin ruma punertava tai vihertävä pinta. Mielummin satsaan nykyään vähän laadukkaampiin koruihin, jotka kestää myös kulutusta.

Ei kommentteja

Iso kiitos kommentistasi! <3