It's a feet thing!

Nyt kun oon ollut yli kolme kuukautta Kookengässä töissä oon huomannut muutamia asioita kengistä ja jaloista, jotka olisi hyvä kaikkien mielestäni tietää. Siks oon pyöritellyt jo jonkin aikaa mielessäni postausta, jossa kertoisin teille vähän kenkä-/jalkafaktoja ja esittelen mun kaikki uudet kengät ja hoitotuotteet. Aika vähän mun mielestä kiinnitetään nykyään huomiota jalkojen hyvinvointiin kenkiä ostaessa. Päällimmäisenä ajatellaan vaan ulkonäköä, ja oon itekin pitkään ollut sellanen. Nyt kun oon ollut tuolla töissä, oon huomannut omien jalkojeni viat ja tajunnut mistä ne on johtuneet. Ja kaikki on lähtöisin vääränlaisista kengistä.



Korkokengät
Varpaat liukuu helposti korkokengässä ihan kengän kärkeen, joten joskus normaalikokoasi pienempi koko voi olla jopa parempi. Kenkä ei saa kuitenkaan puristaa. Jos kengässä tuntuu olevan liikaa tilaa, niin kannattaa kokeilla päkiän alle puolipohjallista, joka "vie tilaa" kengästä. Jos kantapääsi nousee avokkaassa - eikä väljyyttä ole kuin korkeintaan puolisenttiä - kannattaa kokeilla kengän sisäpuolelle liimattavaa sukansuojusta. Se helpottaa pitämään kantapään paikallaan, jottei se nousisi enää ylös. Päältä umpinaisissa korkkareissa (ei avokkaat) vaikuttaa myös jalan "rintavuus" eli miten paksu/ohut jalka on jalkapöydän päältä. 

Ballerinat
Ballerinojen pitäisi istua kuin hansikkaat, ei puristaa tai olla liian löysät. Aina kannattaa kokeilla kenkää molempiin jalkoihin (oli kyseessä millainen kenkä tahansa), jalat eivät ole identtiset. Ballerinoissa kengän kärkeen ei tarvitse jäädä paljoa ylimääräistä tilaa, riippuen tosin kengän mallista (kapekärkisissä jää usein enemmän). Umpinaisissa kengissä (tennarit yms. nauhakengät) on taas hyvä jos pisimmän varpaan jälkeen tyhjää tilaa jää noin 0,5 - 1,5 cm. Kunhan varpaat ei osu kärkeen, tai hankaa sivusta! Jalka turpoaa kuitenkin päivän mittaan, ja varsinkin seisomatyötä tekevällä ja pitkiä matkoja kävelevillä.



Miesten juhlakengät
 Miesten juhlakengissä tilaa saattaa jäädä varpaiden kärkeen jopa 2,5cm, riippuen tietenkin kengän muodosta. Teräväkärkisiin jää järjestään enemmän ja tylppään vähemmän. Teräväkärkiset ovat juhlallisemman näköiset kuin tylpät, mutta jos hakee monipuolista juhlakenkää, niin suosittelen tylppäkärkistä. Kaikista eniten kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että jalka mahtuu leveyssuunnassa vähän turpoamaan.

Lasten kengät
 Aivan pienen lapsen jalkapohja ei ole vielä laskeutunut vaan on muodoltaan aika pyöreä. Lasten ensiaskelkenkiin saa jäädä väljyyttä jopa sentin verran (korkeintaan 1,5cm), jalka kun kasvaa kovaa vauhtia. Jokaisen lapsen jalka kuitenkin kasvaa omaa tahtiaan, joten lapsille on vaikea ostaa kenkiä esim. ensi talveksi. Jalan kasvua ei voi oikein ennustaa. Lasten kengät olisi hyvä aina sovittaa lapsen jalkaan. Monesta ensiaskelkengästä saa pohjallisen pois, jolloin kenkä on helpompi mitata jalkaan sopivaksi.

HUOM! Muista aina, että jalka pitenee ja levenee kun lasket sen päälle painoa. Siksi jokaista kenkää tulisi kokeilla kävellen, eikä vaan kengät jalassa istuen. Tämä tuo haastetta aina lasten kenkien ostoon. Lapsen jalan voi yrittää "liiskauttaa" myös kädellään, jotta näkee sen todellisen pituuden.



Työkengät
Työkengissä olisi aina hyvä olla reilusti kantaa. Jalka väsyy helpommin tasaisella seistessä. Monet tykkäävät vaihtaa myös kenkiä kesken päivän, jolloin jalka ei kuormitu koko päivää samalla tavalla. Kenkiä ostettaessa on aina muistettava, että jalka turpoaa/levenee pitkään seistessä, kuumalla ilmalla ja iltaisin. Siksi on hyvä valita sellaiset kengät, joissa jalalla on tilaa turvota, tai nauhoja/remmejä on mahdollista säätää.

Materiaalit
Nahkakengät antavat aina periksi, sillä nahka venyy helpommin. Keinomateriaalit antavat huonosti periksi, mutta olen törmännyt sellaiseenkin keinonahkaan joka on muotoutunut jalkaani sopivammaksi. Nahkakengät hengittävät kaikista parhaiten ja keinomateriaalit huonoiten. Kovasti hikoavalle jalalle paras materiaali on siis kokonahkainen kenkä. Mokka- ja nupukkinahalliset kengät ovat hyvin herkkiä kosteudelle ja tahroille.



Jalkavaivat
Tätä kohtaa varmaan haluatte vähiten lukea. Mutta valitettavaa on, että jalkavaivat ovat Suomessa varsin yleisiä. Varsinkin mitä vanhemmaksi tulee. Naisilla on miehiä enemmän jalkavaivoja, ja suurin syy saattaa olla korkokengissä ja liian kapealestisissä kengissä. Miesten kengät ovat yleensä aika leveitä.

Voin omasta kokemuksesta sanoa, ettei näillä asioilla leikkiminen ole naurun asia. Mulla on nyt 23 vuoden iässä alkava vaivaisenluu. Onneksi nuorilla sen voi saada korjattua jopa muutamassa kuukaudessa, vanhempana ainoa ratkaisu on leikkaus. Ja sen verran oon kattonu noita leikattuja jalkoja, ettei ihan heti houkuttais semmoseen. Vaivaisenluu tulee tuohon ukkovarpaan tyviniveleen, kun ukkovarvas lähtee kääntymään muita varpaita kohti ja niveleen ilmestyy "patti", ts. luu "työntyy" ulos. Mulla on aina ollut muutenkin tosi leveät jalat, kiitti äiti! Olen monesti ahtanut jalkani esimerkiksi H&M:n kapealestisiin kenkiin ja kävellyt huimilla korkkareilla, joten ukkovarpaaseeni ja päkiääni on kohdistunut huomattavaa rasitusta.

Mulla on myös aina ollut tosi sisäänpäin kääntyneet nilkat, niissä ei varmaan kaikki pikkulihakset toimi ihan täysillä. Nyt oon ostanut kenkiin holvikaaren tuet, jotka tukee tota jalan sisäkaarta ja pitää nilkan suorassa. Pitäisi käyttää enemmän nilkkaa tukevia kenkiä ja nimenomaan noita holvikaaren tukia. Joissain kengissä itsessään on holvikaaren kohdalla tuki, esim muutamassa Eccon mallissa ja Arcopedicolla. Vanhemmiten ihmisen jalka laskeutuu ja holvikaari laskee, minkä takia vanhemmat ihmiset tykkäävät käyttää näitä kenkämalleja tukemaan jalkaa. Laskeutunut jalkaholvi altistaa kantakalvon tulehdukselle, joka mulla oli myös viime kesänä. Tosi kivulias, en suosittele hankkimaan!


Suojaus
Kaikki kengät olisi hyvä suojata ennen käyttöön ottoa, se pidentää kenkien ikää huomattavasti. Mulla on käytössä tuo Wolyn Waterstop (keskellä), jota voi suihkuttaa myös sisällä ja kaikille materiaaleille. Puhdistukseen mulla on jälleen lähes joka materiaalille (ei keinonahka) sopiva Combi Cleaner-vaahto, joka levitetään likaiselle aluelle ja hangataan sienen kanssa. Kesällä suojaan myös jalat jos haluan käyttää sandaaleja. Baman silkkisuihke tekee jalan pintaan silkkisen kalvon, joka estää hiertymiä ja saa jalatkin tuoksumaan hyvälle.

Näiden lisäksi käytän tietyissä avokkaissa puolipohjallisia (mustat), umpikengissä holvikaaren tukia (ruskeat) ja vaivaisenluun parantamiseksi ukkovarpaan ja toisen varpaan välissä varpaanoikaisijoita (silikoniset).


Kesällä on tykännyt hoitaa mun jalkoja viikottain, talvellakin pitäisi muistaa (ja mieluusti joka päivä). Hohkakivellä (edessä) saa näppärästi raspattua jalat samalla kun käy suihkussa. Omani ostin eurolla Tigerista. Raspauksen jälkeen käytän Hansaplastin AntiCallus-kuorintavoidetta, joka kuorii ja kosteuttaa jalat. Jalkavoiteina mulla on Livboxista tutut LV:n ja Seacretin jalkavoiteet. Näillä kun lotraa vähintään kerran viikkoon niin jalat pysyy kesäkuosissa.

Toivottavasti tästä postauksesta on monelle apua. Pyrin yhdistelemään asioita niin kengistä kuin jaloista, ja toivon että tämän jalkalähettiläisyyden jälkeen edes muutamat jalat on pelastettu noilta inhoilta jalkavaivoilta. :)


EDIT 3.9.15// Korjasin nahkakengän ominaisuuksia.

2 kommenttia

Iso kiitos kommentistasi! <3