Tuetaan yhdessä rintasyöpätutkimusta

Hyvää Roosa Nauha -päivää kaikille!
Kukaan ei varmaan ole välttynyt tässä kuussa tai varsinkaan tänään Roosa Nauha -kampanjoinnilta. Itsehän olen kunnolla herännyt osallistumaan kampanjaan vasta viime vuonna ja tänä vuonna olen koittanut ottaa keräykseen osaa monilla eri tavoilla.
Roosa Nauha -kampanjahan kerää varoja rintasyöpätutkimukselle ja on mielestäni yksi tärkeimpiä keräyksiä Suomessa. Rintasyöpä on yleisin suomalaisnaisten ja siihen sairastuu joka kahdeksas nainen jossain elämänsä vaiheessa. Lähes jokainen varmasti tuntee tai tulee tuntemaan jonkun siihen sairastuneen. Ja olen yksi heistä.
Vuosi sitten eräs lähipiiriini kuuluva nainen sairastui, en halua sen tarkemmin eritellä kuka, koska mielestäni sillä ei sinällään ole väliä. Se kosketti silti syvästi! Hän on tänä päivänä onneksi kunnossa, ja tänä vuonna lokakuun vaihtuessa olin vielä halukkaampi osallistumaan keräykseen kuin edellisvuonna.





Viime vuonna ostin Roosa nauhan sekä Lindexiltä rintaliivit, joiden hinnasta 10% lahjoitettiin keräykseen. Tänä vuonna ostin taas tietenkin nauhan, joka on muuten todella hieno! En kuitenkaan halunnut ostaa mitään sellaista kampanjatuotetta, jota en oikeasti tarvitsisi, sillä olen herännyt pikkuhiljaa ylikuluttamisen ongelmiin. Päätin tänä vuonna osallistua keräykseen siis ruokatavaroiden kautta. Tarvitsemme tietenkin ruokaa kotiin, joten mikä olisikaan parempi tapa lahjoittaa keräykseen kuin ruokaa ostamalla. Kaupasta tarttui mukaan siis tomaatteja sekä chiliä.
Tänään kävimme myös Petjan kanssa Kahvilakonditoria Hyggessä juomassa kakkukahvit Roosa Nauha -päivän hengessä. Olimme sopineet että käymme yhteisen vapaapäivän kunniaksi yhdessä kahvilla, ja aluksi olimme suuntamassa Kotkan uuteen Espresso Houseen. Mutta muutimme suunnitelman Hyggeksi, sillä se lahjoittaa osan tämän päivän myynneistään Roosa Nauha -keräykseen. Saipahan hyvän mielen sekä herkuista että lahjoittamisesta. 
Meillä Lindexillä on myös hyviä vaihtoehtoja keräykseen osallistumiseksi. Joka vuotiset rannekoru ja kangaskassi, joiden kaikki tuotto ohjataan rintasyöpäyhdistykselle. Niiden lisäksi Pink collectioniin kuuluu tänä vuonna pipoja, hanskoja, pantoja, avaimenperiä ja huivi, joiden myyntihinnasta 10% lahjoitetaan keräystä varten. Niitä kuitenkin ihmiset ostavat syksyisin, joten vaate tulee käyttöön, mutta sen ostosta saa myös hyvän mielen. (JA ei, en hyödy mitenkään näiden mainitsemisesta.)
Oletteko te osallistuneet tänä vuonna Roosa Nauha -keräykseen ja mikä on mielestäsi siihen paras tapa?

Ei kommentteja

Iso kiitos kommentistasi! <3