Mitä tehdä kun ahdistaa?

Ei, en pysty tähän. En halua mennä. En halua tehdä. Miten pääsen tästä tilanteesta? Onko ihan pakko? Mitä jos ne nauraa mulle?

Kaikkeenhan pystyy kun vain on tarpeeksi uskoa.

Kuulostaa joidenkin korvaan turhalta mietiskelyltä. Kaikkeenhan pystyy kun vain on tarpeeksi uskoa. Mutta mitä jos sun mieles on sua vastaan? Mitä jos se sanoo sulle, että sä et pysty siihen?

Sanoinkin viimeksi, että olen tähän ikään tullessa ruvennut tutkiskelemaan itseäni ja käyttäytymistäni tarkemmin. Minusta on upeaa oppia itsestäni ja vielä parempaa keksiä mistä luonteenpiirteeni johtuvat tai mitä niille voi tehdä. Kerroinki joskus aikasemmin ahdistuneeni liiallisesta sosiaalisuudesta ja tässä on taas viittauksia hieman siihen aiheeseen.

Muistan jo ala-asteikäisenä ahdistuneeni uusista tilanteista. Jos en tiedä miten toimia uudessa tilanteessa, ahdistun. Jos en tiedä miten pääsen johonkin uuteen paikkaan, ahdistun. Siksi olin sisäisesti paniikissa ennen koulun vaihtoa. Siksi en käynyt ennen wanhoja kampaajalla, kun en uskaltanut soittaa itselleni aikaa. 

Tänään mun piti mennä käymään Kotkan keskussairaalalla, jossa en siis ole käynyt sen jälkeen, kun sieltä ensimmäisen kerran mut ulos turvakaukalossa kannettiin. Sairaalan pihalla kävin pyörähtämässä eilisiltana, mutta muuten en oikein tiennyt muuta kuin sairaalan sijainnin.

Missä ulko-ovi sijaitsee? Miten pääsen parkkipaikalta ovelle? Mihin päin sairaalaa minun kuuluu mennä? Mitä jos eksyn? Mitä jos kukaan ei auta? Mitä jos kysyn jotain tyhmää ja minulle nauretaan?

Ajatuksia, joita ei tulisi edes ajatella. Ajatuksia, joita mun aivot silti ajattelee ja se saa mut lähes paniikin valtaan. Itketti ja mietin, etten pysty tähän.

Sit löysin netistä ohjeet, jotka läpikäymällä pääsin yli siitä pahimmasta ahdistuksesta ja pääsin sentään lähtemään kotoota. Vaikka olin jo varma etten lähde mihinkään. 

• Mitä pelottavaa tilanteessasi oikeasti on? Mieti mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua. Huomaat ettei se ole niin kauheaa.
• Mene pelkoasi kohti. Päätin jakaa sairaalaan menoni pieniin etappeihin. Parkkipaikalta ovelle siirtymiseen, infon etsimiseen ja lopulta oikean huoneen löytymiseen. Jokaisessa tilanteessa toimin rauhallisesti ja tarpeeksi hitaasti, jotta kerkesin etsiä paikat rauhassa.
• Kukaan muu ei vaadi sinulta virheettömyyttä kuin sinä itse. Salli itsellesi mokat. Ja myös muille.
• Et voi tietää muiden ajatuksia, joten älä tulkitse muiden käyttäytymistä. Todennäköisesti kukaan ei ajattele sinua tai mokaasi, vaan jotain heihin itseen liittyvää, kuten kotona odottavaa tiskivuorta.
• Vahvista itsetuntoasi miettimällä hyviä ominaisuuksiasi. Tämä vie ajatukset pois peloista.

En sano, että mulla ois ahdistuneisuushäiriö. Ahdistuneisuushäiriöt ovat erikseen, ne ovat pitkäkestoisempia ja normaalia elämää haittaavia ahdistuksen tunteita. Ja nekin kovin yleisiä nykypäivänä. Mutta haluan kuitenkin auttaa niitä, jotka edes satunnaisesti painivat samanlaisten ajatusten kanssa.

Koska niistä ajatuksista voi näin päästä hetkellisesti eroon. Ja sitten kun olet tehnyt sen uuden jutun, tai käynyt uudessa paikassa, niin seuraavalla kerralla sulla on paljon varmempi olo.