Rentoutusta hieronnan ja äänimaailman avulla

*Postaus toteutettu yhteistyössä Hoitola Lasuriitin kanssa*

Kävin pari viikkoa sitten Hoitola Lasuriitissa yhdistelmähoidossa. Äitini Ulla-Pia ja hänen työkaverinsa Paula perustivat joulukuussa hoitolan Taipalsaarelle, Lappeenrannan kupeeseen. Mun saamaan yhdistelmähoitoon kuului Paulan tekemä tiibetiläinen äänimaljahoito ja samaan aikaan tehtävä intialainen päähieronta, Ulla-Pian tekemänä. Päähieronta oli mulle jo ennestään tuttua hommaa, mutta äänimaljahoidot aivan uusi kokemus.

Äänimaljahoidossa sun keholle sekä sun ympärille asetellaan vuorollaan erikokoisia maljoja, joita hoitaja sitten "soittaa". Maljat synnyttää värähtelyä ja harmonisia ääniä, ja jokainen kehonosa resonoi maljan kanssa omalla tavallaan ja synnyttää omanlaisensa äänen. Esimerkiksi mun vasen käsi resonoi ja malja soi siinä kuulemma tosi kauniisti. Jälkeenpäin tajusin miksei oikeakätisenä mun toinen käsi soinut niin kivasti. Olin nimittäin viikon ajan siirtänyt näitä blogipostauksia, ja mun oikean käden ranne oli tosi kipeytynyt.



Koska ääni kulkee nesteessä nopeammin kuin ilmassa, ja ihmisen kehohan on tiedettävästi suurimmaksi osaksi nestettä, äänen värähtelyt saavat myös kehon nesteet värähtelemään. Aluksi maljojen värähtely tuntui hieman hassulta, mutta niihin tottui nopeasti ja jäin vain kuuntelemaan niiden synnyttämää ääntä.

Maljoista oli heti apuakin. Mulla on nimittäin ajoittain ollut asentohuimausta, joka alkoi hetken pöydällä maattuani vatsallani. Mutta kun ensimmäinen malja laitettiin mun selkään, niin huimaus loppui kuin seinään.


Aluksi pöydällä ollaan vatsallaan ja maljoja asetellaan sun selälle sekä jalkoihin. Osa jätetään paikoilleen ja osaa siirrellään sitä mukaa kun edetään. Samalla sun pää hierotaan. Vatsalla ollessani tuntui, että ajatuksia sinkoili sinne tänne - keskityin vuorollaan päähierontaan ja maljojen ääniin. Ajatuksia oli laidasta laitaan: miten postauksen kirjoittaisin, mitä edellisinä päivinä oli tapahtunut, mitä ostaisin kaupasta. Se ajatusten sekamelska on valtava, kun siihen havahtuu.

Seuraavaksi käännytään selälleen ja maljoja siirretään sun vatsalle, rintakehän päälle ja käsiä pitkin. Tässä kohtaa ajatusten virta alkoi vähentyä ja aloin rentoutua. Ei tarvinnut enää miettiä, että mitäköhän tulee seuraavaksi, vaan pystyi irrottautumaan kaikista turhista ajatuksista ja vain nauttia. Äänimaljahoidon aikana - ja oikeastaan kaikenlaisten rentoutushoitojen aikana - asiakas saadaan siihen olotilaan, joka kehossa vallitsee ennen nukahtamista. Eli juuri siihen rentoutuneeseen tilaan, kun sun mieli tyhjenee eikä päässä vilise ajatuksia.



Tätä yhdistelmähoitoa käytetään juurikin rentoutukseen, mutta myös ahdistukseen, unettomuuteen tai jännitykseen. Sillä voidaan auttaa aineenvaihduntaa palautumaan normaalimmaksi, helpottaa stressiä ja parantaa verenkiertoa. Mä ainakin koin, että mun olotila oli hoidon jälkeen paljon rentoutuneempi, enkä esimerkiksi stressannut työasioita niin paljoa. Olin myös hoitoa varten ajanut Kotkasta asti Lappeenrantaan, ja mun hartiat menee jumiin usein pitkiä matkoja ajaessa. En kuitenkaan huomannut hartiakipua enää hoidon jälkeen juurikaan.




Äänimaljoja pääsee kuuntelemaan myös sointukylvyissä, joissa maataan patjoilla tai istutaan ringissä isomman porukan kanssa. Sointukylvyssä ohjaaja soittaa äänimaljoja ryhmän edessä, ja minusta se voisi sopia loistavasti sellaisille, jotka eivät esimerkiksi pidä niin paljon vieraan ihmisen kosketuksesta, mutta muuten hakevat jonkinlaista rentoutusta. Sointukylpyjä voi tehdä myös lapsille esimerkiksi mielikuvamatkoina tarinoiden kautta. Ja sopiihan se hyvin vaikka tyky-päivien aktiviteetiksikin.


Ulla-Pia tekee myös itse koruja, joita on myynnissä hoitolalla. Sain itse tällä kertaa mukaan korvikset ja rannekorun, joissa oli chakra-kristalleja.

Ei kommentteja

Iso kiitos kommentistasi! <3