Kierrätysjoulukortit

Viikko vielä palkan tuloon, mutta tili tyhjä. Joudutko laskemaan tarkasti pennosesi, Mä oon jo tehnyt tän vuoden joulukortit valmiiksi ja ajattelin avata teille mun tän vuoden korttiteemaa. Niin kuin oon maininnut aikasemmin, mä olen vähitellen kiinnostunut ekologisuudesta ja samaa ideologiaa käytin kortteihinkin.

Tajusin, että mulla oli viime vuodelta muutamia joulukortteja, jotka halusin jotenkin hyötykäyttää. Päätin kierrättää osia vanhoista korteista ja mainoksista, joita meille oli tullut. Tässä lopputulos.



Not bad, vaikka itse sanonkin. Kaikista tuli uniikkeja, ja ei haittaa vaikka näitä jäisi yli tänä vuonna. Viime vuonna tein kaikille samanlaiset, mutta muutama kortti jäi yli. Tänä vuonna en voinut antaa edellisvuoden kortteja sellaisenaan eteenpäin, koska kaikki olivat saaneet jo sellaiset. Mutta nyt ne saivat uuden muodon.


Juuri eilen sanoin muuten työkaverille, ettei ole yhtään joulufiilistä. Mutta niin mä kävin tänään sitten saunassa joululauluja kuunnellen, vaihdoin joulutekstiilit ympäri kotia ja join glögiä jouluinen oloasu päällä. Joten ehkä se sieltä pikkuhiljaa. Viimestään lauantaina, kun saan avata suklaakalenterin. Koska saahan tän ikäsellä olla joulukalenteri, eiks vaan!


Miten teidän jouluvalmistelut on lähteneet käyntiin? Vai ootko vielä edes aloittanut?

Ei kommentteja

Iso kiitos kommentistasi! <3