What I've been up to


Pitkästä aikaa. Oon viime aikoina ollut hyvin laiska kirjoittelemaan, vaikka aiheita on muutamia päässä pyörinyt ja välillä ollut tarkoituskin tulla näpyttelemään teille. Kuitenkin kaikki muu on tänä kesänä vienyt voiton ja saanut myös mietiskelemään mitä oikein haluan tehdä. Tämän tahattoman "blogitauon" aikana oon:
- Mökeillyt Sulkavalla ja porukoiden mökillä
- Nähnyt paljon kavereita ja perhettä
- Tehnyt töitä, mutta myös juhlinut
- Tehnyt pikkuhiljaa muuttoa uuteen kämppään
- Aloittanut kesäloman; käynyt Lahdessa moikkaamassa kavereita, juhlinut kummipojan ristiäisiä, pakannut muuttolaatikoita ja tällä hetkellä majailen Pärnussa hotellissa.
- Tehnyt kävelylenkkejä linnoituksessa ja satamassa
- Saanut sydänsuruja
- Katsellut auringonlaskuja
- Pelannut pokemonia
- Lukenut paljon kirjoja

Jep. Bongasit varmaan nuo sydänsurut tuolta välistä. Varmaan yksi isoimmista syistä, miksi ei ole huvittanut kirjoittaa. Nyt yritän kuumeisesti miettiä, mitä haluaisin jatkossa tehdä. Näihin liittyen haluaisin palata ihan oman postauksen parissa, ken tietää milloin. Milloin tulee se hetki ku oikeasti asiat on vaan purettava paperille (tai vaihtoehtoisesti blogiin). Jos musta ei taas hetkeen mitään kuulu täällä, niin käykää kurkaa mun insta: @anegram ja snappi: anettekokko. Sinne kyllä yleensä jaksan päivitellä. Jotenkin tuo visuaalinen puoli on ollut tässä ryminässä se helpoin ilmaisutapa.

Let your smile change the world, don't let the world change your smile!

Ei kommentteja

Iso kiitos kommentistasi! <3