RayBanit päällä, vaik syyskuu ois täällä

.. tai no oikeestaan jo lokakuu. Herranjestas, mihin tää aika menee. Vasta oli tammikuu ja kirjottelin tänne mun uuden vuoden tavotteista. Ihan sick, kolme kuukautta enää tätä vuotta jälellä. Oon tässä monta päivää katellu ulos ikkunasta ja kattonu noita kellastuvia lehtiä. Teki mieli mennä pihalle kuvailee, mut sit muistinkin et kävin viime vuonna kuvaamassa enkä näitä kuvia ikinä tänne julkaissut. Joten kaikki kuvat on nyt vuoden takaa. Ja vielä mun entisiltä huudeilta. Kaikkee sitä kerkee vuodessa tapahtuu. 







Tää syksy meneeki nyt enemmin ja vähemmin ton opparin parissa. Tavotteet on nyt kovat, kun tosiaan enää muutama viikko aikaa kirjottaa, joten älkää ihmetelkö jos musta ei kuulu juuri mitään nyt täällä. Muutaman postauksen tuun kyllä varmasti tänne vääntämään, mutta kaukana on ne ajat, kun tänne ilmesty muutamakin postaus viikossa. Jääköön se postaustahti oottamaan sitten joulua ja joulukuuta.

Koulun lisäks oon nyt saanut ehkä kiinni sitä mitä haluan seuraavaksi elämässä tehdä. Ideat liittyy vahvasti musiikkiin ja yrittämiseen, niistä ei kuitenkaan vielä sen enempää. Musta tuntuu aina et jos sanon asioita ääneen (varsinkin kun ne on vielä ideatasolla), niin ne eivät sitten toteudukaan. :D Joten palataan tähän toivottavasti sitten myöhemmin.


Tää syksy on muutenkin ollut tähän asti tosi omituinen, oon pitkästä aikaa jopa ilonen siitä etten tiiä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Yleensä oon aina jotenkin aatellut että ois kiva tietää oma tulevaisuus, mikä on se ammatti mitä tuun tekemään "isona", kuka on se oikee ihminen mun vierelle ja mihin tässä maailmassa kannattaa oikein asettua. Mut nyt mulla on ekaa kertaa sellanen olo, etten haluukaan tietää. Haluun tehä tällä hetkellä just niitä asioita, mitä haluun nyt tehdä. Haluun oppia uutta ja panostaa niihin asioihin jotka tällä hetkellä tuntuu tärkeiltä (ainoastaan blogille ei löydy just niin paljon aikaa kun haluisin, mut sen aika tulee varmasti vielä). Ja myöhemmin varmasti ne kiinnostuksen aiheet muuttuu, voi olla että urasuunnitelmat menee uusiksi. Mut täl hetkellä mua ei haittaa.
Tää syksy on tehnyt musta oudon!! :D







Sit tähän loppuun pari lausetta Anna Abreun Ayo-biisistä, joka kuvastaa kyllä mun tän hetkisiä fiiliksiä niin täydellisesti:

Illat viilenee, mutten palele. Hetken on viel aurinkoo. Mut huolia ayo!

Ei kommentteja

Iso kiitos kommentistasi! <3